Tervetuloa Lahteen, innostavaan ympäristöön!
Viihtyisä asuinympäristö, vilkas yrityselämä sekä monipuoliset opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet ovat houkutelleet Lahteen asukkaita kaikkialta Suomesta. Nykyisin Lahti on yli 200 000 asukkaan talousalueen kasvukeskus. Kahden tunnin säteellä kaupungista asuu noin puolet Suomen väestöstä. Lahti tunnetaan erityisesti ympäristöosaamisen kärkialueena; yli 10 % Suomen ympäristöliiketoiminnasta on sijoittunut kaupungin alueelle. Erinomainen sijainti eteläisessä Suomessa, radan varrella ja valtateiden risteyksessä, on taannut yrityksille sujuvat kuljetusyhteydet niin sisämaahan kuin satamiin. Lahden seudulla on monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet kulttuurista liikuntaan ja penkkiurheiluun. Kaunis ja monipuolinen luontoympäristö harjuineen ja vesistöineen on kaikkien asukkaiden saavutettavissa. Vesijärvestä on Vääksyn kanavan kautta yhteys Päijänteelle, josta avautuu noin 500 kilometrin vesireitti pohjoiseen. Lahden satama on tänään vilkas sisävesiliikenteen matkustajasatama, kaupunkilaisten kohtaamispaikka sekä lukuisten tapahtumien keskipiste. Lisätietoja:Lahden kaupunki |









